Seminaari mahdollisuudesta puhua suomea ja saada suomen kielen opetusta

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta järjesti yhteistyössä Suomen Tukholman-suurlähetystön kanssa seminaarin suurlähetystössä 8.10.2024. Seminaarin teemana oli kansallisen vähemmistökielen suomen elvyttämisen ja säilyttämisen mahdollisuudet Ruotsissa. Seminaarin avasi valtuuskunnan puheenjohtaja Markus Marttila, joka kertoi suru-uutisen, kaksi ruotsalaissuomalaisen vähemmistötyön merkittävää henkilöä ovat jättäneet meidät. Helena Kivisaari joka on pääasiassa toiminut vanhusasioiden parissa ja Paula Ehrnebo, filosofian tohtori ja kielensäilyttämisen uranuurtaja. Seminaari […]
Vähemmistökielipalkinto 2024 Lennart Rohdinille

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta myöntää vuoden 2024 vähemmistökielipalkinnon Markku Peuran muistoksi, Lennart Rohdinille. Valtuuskunta perustelee päätöstä seuraavasti: ” Lennart Rohdin on yksi Ruotsin kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä koskevan politiikan pääarkkitehdeista. Vähemmistöpolitiikan syntyvaiheessa hän toimi sen aikaisen integraatio- ja tasa-arvoministeri Nyamko Sabunin poliittisena asiantuntijana. Hän oli ensimmäinen päällikkö Lääninhallituksen osastolla, jonka vastuualueena oli seurata, miten vähemmistö politiikkaa […]
Täysistunto 2024 pidettiin Tukholmassa 27.–28. huhtikuuta

Vuoden 2024 täysistuntoon, Radisson Blu Waterfrontissa Tukholmassa, osallistui 50 henkilöä, joista 40 oli edustajia ja kuusi valtuuskunnan puheenjohtajiston jäseniä. Täysistunto oli tuttuun tapaan niin sanottu lounaasta- lounaaseen -tapahtuma, jossa täysistunto alkoi 27. huhtikuuta klo 11:00 lounaalla ja päättyi 28. huhtikuuta klo 11:30 lounaaseen. Täysistuntopäivä 1 Ensimmäisen päivän ohjelma alkoi valtuuskunnan puheenjohtajan Markus Marttilan julistaessa kokouksen […]
Opinnäytetyökilpailun voittaja 2024 on Irina Littner

Ruotsinsuomalaisten Valtuuskunnan järjestämä korkeakouluopiskelijoiden opinnäytetyökilpailun voittajien palkintojenjakotilaisuus pidettiin Tukholmassa 27. huhtikuuta täysistunnon yhteydessä. Irina Littner voitti teoksellaan Resurssikirjastot ja yleiset kirjastot yhteistyössä: Kiinnittäen erityistesti huomiota ruotsinsuomalaiseen kansalliseen vähemmistöön – Resursbibliotek och folkbibliotek i samverkan: För att särskilt uppmärksamma den nationella minoriteten sverigefinnar (2023, Linnéuniversitetet) Hän sai 10 000 kruunun palkinnon ja kukkia. Ellen Kujanpää sai […]
Vuoden 2024 ruotsinsuomalainen kunta on Karlskoga

Kuvassa vasemmalta: valtuuskunnan puheenjohtajiston jäsen Johanna Suban, Karlskogan kunnan kansliapäällikkö Anette Jonson, Karlskogan kunnanneuvos Ann-Catrin Örtquist, Karlskogan kunnan Ruotsinsuomalaisen neuvoston 1. varapuheenjohtaja Niina Slagner, Karlskogan kunnan vähemmistöstrategi Anne Ågren, valtuuskunnan puheenjohtajiston jäsen Maarit Jaakkola ja varapuheenjohtaja Heli Lindström. Kuva: Tiina Mauritzell Valtuuskunnan kunnianosoitus luovutettiin Karlskoganin edustajille Luulajassa 16. huhtikuuta 2024 Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta on nimennyt Karlskogan […]
Hallintoalueiden koordinaattoreiden verkostotapahtuma

Hallintoalueiden koordinaattoreiden verkostotapahtuma pidettiin 30. marraskuuta 2023 Suomen suurlähetyksessä Tukholmassa. Tämän yhteydessä julkaistiin myös Valtuuskunnan vuoden 2023 vähemmistökielipalkinnon, Markku Peuran muistoksi, voittaja. Tapahtuman avasi suurlähetystön ministeri Janne Jokinen. Moderaattoreina toimivat Karin Zilliacus ja Mari Forsberg. Ohjelmassa oli Wivan Nygård-Fagerudd:in, Suomen Tukholman instituutin päällikön ja hänen kollegoidensa esittely instituutin toiminnasta koulutus ja kulttuuri ja instituutin […]
Valtuuskunta myöntää vuoden 2023 vähimmistokielipalkinnon, Markku Peuran muistoksi, Kaisa Syrjänen Schaalille

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta myöntää vuoden 2023 vähemmistökielipalkinnon Kaisa Syrjänen Schaalille. Valtuuskunnan varapuheenjohtaja Heli Lindström luovutti palkinnon Kaisalle Suomen suurlähetystössä Tukholmassa 30. marraskuuta hallintoalueiden koordinaattoreiden verkostotapahtuma yhteydessä. Mukana luovuttamassa kunnianosoitusta Kaisa Syrjänen Schaalille oli myös valtuuskunnan sihteeri Sinikka Lindquist. Valtuuskunta perustelee päätöstä seuraavasti: ”Vähemmistökielipalkinto myönnetään Kaisa Syrjänen Schaalille hänen työstään vähemmistöoikeuksien toteuttamiseksi sekä vähemmistökielten statuksen kohentamiseksi ja […]
Seminaari Suomen suurlähetystössä

Suomen suurlähetystön ja Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan seminaari pidettiin 13. lokakuuta 2023 Suomen suurlähetystössä Tukholmassa. Tämän vuoden aiheena oli ajankohtaiset vähemmistöasiat. Seminaarin avasivat suurlähetystön Wilhelmina Hindström ja valtuuskunnan Markku Marttila. Ohjelmassa: Katarina Popovic, koordinaattori Sosiaalihallituksesta kertoi oikeudesta saada vanhustenhuoltoa minoriteettikielellä. Karin Grönvall, Kuninkaallisesta kirjastosta kansallinen kirjastonhoitaja kertoi resurssikirjastosta, kokemuksia siitä ja sen tulevaisuudesta. Ruotsin […]
Täysistunto 22.–23. huhtikuuta 2023

Täysistunnon 2023 vietettiin Tukholmassa Radisson Blu Royal Viking hotellissa. Paikalla oli 36 edustajaa ja lisäksi kymmenen henkilöä ilman edustusvaltuuksia. Kielikeskusyksikön johtaja Elina Majakari kertoi Kielikeskuksen alkuvaiheista. Helmi Kälvemark lauloi suomalaisia nykyajan klassikoita suoraan kuulijoiden sydämiin. Valtuuskunnan puheenjohtajiston jäsen Maija Vola esitteli työryhmien tehtävät. Ryhmätöiden tulosten esittelyn toimittavat, Hannele Oikarinen, Pirkko Karjalainen, Saara […]
Vierailu Skövden suomenkielisessä vanhustenhoidossa

Puheenjohtajisto vieraili Skövden vanhustenkeskuksessa Ekedalissa 20. tammikuuta 2023. Yksikköpäällikkö Ingela Fagerström kertoi Ekedalin suomenkielisistä osastoista. Ekedalissa on kaksi suomenkielistä osastoa, jotka avattiin keväällä 2021. Osastojen henkilökunta on pääosin kaksikielistä (suomi ja ruotsi). Asuntoja osastoilla on yhteensä 20. Mukana vierailulla oli Skövden suomen kielen hallintoalueen koordinaattori Anu Niskanen, joka toimi oppaana ja tietolähteenä koko päivän. Osastoilla vierailla oli mahdollisuus […]